fbpx

Hyppytekniikkakoulutus

Kenelle koulutus soveltuu:

Kaikille. Koiran tasoluokalla tai kokoluokalla ei ole merkitystä. Koulutuksen alaikäraja on 12kk. Tarvittaessa 6-12 kk ikäisille koirille järjestetään kevyempiä, nimenomaan pennuille suunniteltuja harjoitteita.

Mitä koulutuksessa tehdään:

Koulutuksessa käytetään pääosin amerikkalaisen Susan Salon kehittämiä harjoitteita, jotka koostuvat 3-5 hyppyesteestä.

Harjoitteissa keskitytään erityisesti koiran itseluottamuksen ja itsenäisyyden vahvistamiseen. Taidollisina asioina käydään mm. ponnistuspaikan hahmottamista, etäisyyden arviointia, hyppyesteen korkeuden arviointia sekä luonnollisesti ”oikeaoppisempaa” hyppytekniikkaa. Koirakoille annetaan kurssin aikana kotitehtäviä hyppytekniikan kehittämiseksi.

Kun koira on oppinut harjoitteet, ne ovat loppupeleissä hyvinkin yksinkertaisia ja niitä voi harjoitella myös itsenäisesti vaikka kotipihallaan tai ennen ”normaaleja” treenejä. Perushyppytekniikkaharjoitteiden mitat löytyvät tästä

Mitä koiralta vaaditaan, jotta se voisi osallistua koulutukseen:

Koiran tulee olla terve! Hyppyongelmat johtuvat monesti kipu- tai jumi-tiloista, joten ne on saatava ensin hoidettua. Koiralta ei voi vaatia puhdasta hyppytekniikkaa, jos hyppääminen aiheuttaa sille kipua. Pahimmillaan tällöin koiraa rikotaan lisää. Huolehdithan siis, että koirasi on terve osallistuessaan.

Oikeastaan ainoana taidollisena vaatimuksena on, että koira saadaan fokusoitumaan johonkin leluun tai namiin (tai vaikka ruokakuppiin). Lähdössä paikallaan pysyminen ei ole vaatimuksena, joskin se helpottaa harjoitteiden läpiviemistä.